Moi, Olen Olga Järvenpää!
My photography journey began the day my parents handed me my first camera as a present. I was that kid who took pictures of everything — flowers, shadows, my breakfast (way before it was trendy). Eventually, I started taking my camera to the concerts, and that’s when the real magic happened. Photographing concerts stole my heart with their chaotic energy, lightning-quick moments and explosive mosh pits.
I’ve always been fascinated by life’s little quirks, be it the beauty of architecture, a candid street moment, or the way light falls on a rainy sidewalk. For me, photography is more than just taking a picture; it’s about sharing how I see and feel the world (and no, it’s not all black-and-white, though I do love a good monochrome shot).
When I’m not chasing the perfect light or dodging mosh pits with my camera, I’m probably buried in a book. I’m an interpreter and a language nerd, always curious about how people communicate across cultures. And while I used to think I was strictly a city person, I’ve recently discovered a love for nature — forests, in particular. There’s nothing like the calm of trees to balance out the chaos of, well, life.
Matkani valokuvaajaksi alkoi, kun vanhempani antoivat minulle ensimmäisen kamerani lahjaksi. Olin se tyyppi, joka kuvasi kaiken — kukkia, varjoja, aamupalaa (ennen kuin se oli trendikästä). Lopulta aloin ottaa kameraani keikoille, ja siitä taika alkoi. Keikkojen kuvaaminen vei sydämeni niiden kaaosmaisella energialla, salamannopeilla hetkillä ja räjähtävillä moshpiteillä.
Olen aina ollut viehättynyt elämän pienistä yksityiskohdista, olipa kyseessä arkkitehtuurin kauneus, katujen vilinä tai tapa, jolla valo osuu märälle jalkakäytävälle. Valokuvaus merkitsee minulle enemmän kuin pelkän kuvan ottaminen; se on tapa jakaa se, miten näen ja koen maailman (eikä kaikki todellakaan ole mustavalkoista, vaikka rakastankin hyvää mustavalkokuvaa).
Kun en jahtaa täydellistä valoa tai väistele muita keikkakävijöitä moshpitien keskellä kamerani kanssa, olen todennäköisesti hautautunut jonkin kirjan syövereihin. Olen tulkki ja kielinörtti, ja olen ollut aina kiinnostunut siitä, miten ihmiset kommunikoivat yli kulttuurirajojen. Ja vaikka ajattelin pitkään olevani kaupunkilainen henkeen ja vereen, olen hiljattain löytänyt rakkauteni luontoon, erityisesti metsiin. Mikään ei voita puiden suhinaa ja metsän rauhaa tasapainottamaan muun elämän kaaosta.